Pidän harmaista päivistä. Niistä päivistä, kun ikkunan avatessa verhot pakenevat sivuille ja koko huoneen täyttää viileä, viheltävä ilma. Se ilma saa kesämekot heilumaan henkareissaan ja silmäni painumaan kiinni.
Harmaina päivinä sadepisarat ampuvat kasvojani hernepyssyillään, ja se tuntuu aivan liian hyvältä. Se on utopiaa. Rakastan sitä melodiaa, jota vaahteran lehdet soittavat kenkieni alla. Se on 7-jakoinen. Rakastan näkyä, kun kosteat hiukset käpertyvät latvoista kiharalle. Se on hurmosta. Rakastan tuoksua, jolla hämärä metsä leikkii. Leikki ei ole sen työtä.
Pidän harmaista päivistä. Niistä päivistä, jolloin siirtolapuutarhat ovat mustia, haisevia ja autioita. Niistä päivistä, jolloin hylätyt kottikärryt ja vihaiset lapset ovat ystäviä, tuulipuvut herättävät luottamusta ja askeleet ovat vakuuttavan vakaita. Ne päivät ovat harmaita, eivät mustavalkoisia.
Harmaina päivinä ikkunat kimaltelevat, niitä ei saa pitää kiinni. Ihoa palelee, sisään lentää puiden roskia. Istut lattialla ja kaikki on utopiaa. Kaikki on harmaata. Kaikki on täydellistä. Se on hurmosta.
3 kommenttia:
ihana harmaan päivän ylistys!
en tiiä kenen blogi tää on mutta oon ihastunu suhun
oottepa ihania!
Lähetä kommentti