Lähdössä on tunnetta. Hän heittää liian raskaan reppunsa selkään ja huomaa elämän yksinkertaisuuden. Hän sukeltaa tuntemattomaan veteen ja näkee aalloissa heijastuksen omasta luottavaisesta katseestaan. Vaikkei hän tiedä sijaintiaan, hän uskoo silti lujasti olevansa juuri siinä, sillä ei itseään voi kadottaa. Toisaalla joku pyörittää päätä hurjaa vauhtia ja tietää junan lähtevän kolmen minuutin kuluttua laiturilta kolmetoista.
Yhtäkkiä on hän on uudessa maailmassa ja hengittäminen helpottuu. Hän sekoittuu ihmismassaan ja tuntee lämpimät katukivet kengänpohjiensa läpi, muuttuu maailman kansalaiseksi. Hän istahtaa runokahvilaan, tarkkailee vieressä istuvan nuoren parin kiihkeää keskustelua. Hän pyörittää vaaleaa hiuskiharaa sormiensa ympäri, unohtaa itsensä kaakaomukin ääreen. Uskaltaa vasta hennosti hyväksyä olevansa viirivehkan kukka, se rakkain viirivehkan kukka.
Imuroin jäähyväisten pölyjä, maton alta tupsahti tuttu laastari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti